fbpx

Miten se voikin olla niin vaikeaa löytää sitä omaa TERVEELLISTÄ rytmiä? Moni on tässä tällä viikolla tuskaillut sen kanssa, että ekat kaksi viikkoa menee aina ihan helposti ja sitten sitä lipsutaan vanhoihin tapoihin. Yleisesti ottaen elämäntapojen muuttaminen on vaikeaa, koska suurin osa niistä on laitettu automaattiohjaukselle.

Automaattiohjaus

Meillä on elämää ylläpitäviä toimintoja, kuten syöminen, joiden tulee toimia silloinkin kun mikään muu ei toimi ja ilman tietoista ajattelua. Näitä hoitamaan on oma aivojen alue.  Sieltä määräytyy se mikä ärsyke aiheuttaa millaisen reaktion ja mitkä tavat tulevat milloinkin päälle. Me syömme fysiologiseen tarpeeseen eli nälkään, mutta myös psyykkiseen nälkään ja tavan vuoksi. Suurin osa näistä kolmesta syömisen laukaisevasta tekijästä ovat automaattiohjauksella. Kun syöminen on automaattiohjauksella tulee syötyä mitä sattuu ja milloin sattuu kuten ehkä silloin aina ennenkin.

Tietoinen syöminen

Tietoinen syöminen ei ole laihdutusmenetelmä, mutta se voi toimia myös sellaisena. Sen tarkoitus on herättää kuuntelemaan omaa kehoa ja sen viestejä sekä tunnistamaan nälän eri tyypit. Se voi olla myös avain helpompaan syömisen hallintaan. Kun tulet tietoiseksi siitä, mitä kehosi viestii, miltä musta nyt tuntuu ja mitä ympäristön ärsykkeet minulle tekevät, on helpompi päästä siihen tilanteeseen, että valitsee mitä tekee. Ja valitsemisestahan elämäntapamuutoksessa on kyse.  Tietoisessa syömisessä on laihdutuskuuriin se ero, että sen tarkoitus on vain tiedostaa. Se ei pakota valitsemaan tiettyä ruokaa vaan sen avulla tullaan vain tietoisiksi siitä mitä valitaan. Tietoinen syöminen voi siis auttaa oikean ruokavalion ylläpitoa.

Oikea ruokavalio

Kun tekee itselleen tai ostaa joltain muulta ruokavaliota, tulee huomioida muutama asia. Ensinnäkin pitää tietää, mitä haluaa. Itse teen lähinnä elämäntapamuutoksia myös ruokavalion suhteen, joten puhun nyt vain sellaisista ruokavalioista, joiden on tarkoitus kestää elämää. Jos haluaa hallita ruokavaliotaan pitkällä tähtäimellä, niin kannattaa miettiä ensin omat mieliruoat, inhokkiruoat, mistä on valmis luopumaan ja mistä ei. Pitää myös miettiä, mitkä ruoka-aineet tuntuvat omassa kehossa hyvältä ja mitkä eivät. Olennaista on myös se tykkääkö laittaa ruokaaja mitä sairauksia sinulla on. Kun nämä on selvillä voi alkaa koostaa ruokavaliota sillä tavalla, että ensin kirjaa syömisiään ylös ja sitten tekee uuden suunnitelman, joka on aluksi melko lähellä sitä vanhaa ruokavaliota. Täyskäännöksiä ei yleensä jakseta kauhean pitkään pitää yllä. Kaikista tärkein kysymys on kuitenkin se, voisinko kuvitella vielä viiden tai kymmenen vuoden päästä syöväni tällä tavalla?

Tekemistä ja tiedostamista

Kun sinulla oma räätälöity ruokavaliosi ja olet oppinut tiedostamaan omat reaktiosi eri tilanteissa, voit vain tehdä ja toteuttaa. Tiedostaminen auttaa sinua pysymään kiinni ruokavaliossasi ja hyvä ruokavalio takaa sen, että tekeminen ei ole liian vaikeaa tai kuluta liikaa aikaa muilta askareilta. Kun sitten teet tätä riittävän kauan, siitä alkaa muodostua uusi rutiini. Kun uusi rutiini on saatu isutettua,  kertoo seuraava elämäsi kriisitilanne, oletko saanut muutettua automaattisia ajatuksiasi syömisen suhteen.

Tsemppiä!

Anu

PS: Jos tarvitset apua oman ruokavaliosi suunnittelussa tai tietoisen syömisen alkuun panemisessa ota minuun yhteyttä: anu.kosonen@pirteeks.fi tai 0403639287.