fbpx

Teen säännöllistä valmennustyötä, johon kuuluu se, että käydään läpi ihmisten ruokailutottumuksia kuvallisesti tai sanallisesti. Ja ihan jatkuvasti törmään sanaan: SALAATTILAUTANEN. Mikä on salaattilautanen? No, se on se pieni lautanen, jota ennen kutsuttiin leipälautaseksi…

Jostain syystä leipälautasesta on tullut salaattilautanen. Eikä se ole ainakaan lisännyt ihmisten kasvisten syöntiä. Se on lisännyt lämpimän ruoan osaa. Perunoita ja kastiketta. Ja huom! Peruna ei ole se pahis miksi ihmiset sitä usein uskovat. Eikä ole se kastikekkaan. Melkein yhtä usein nimittäin törmään myös niihin, jotka vannovat sen nimeen, että ovat jättäneen perunan, riisin, pastan (makronin!) ja leivän pois. Sitten ihmetellään kun säästöliekki kolkuttaa.

Mutta takaisin salaattilautaseen… Normaalisti suomalaiset syövät 4-5 kertaa päivässä. Tämä on siis keskiarvo ja nini edespäin. Painonhallinnassa säännöllisellä syömisellä ja tasaisilla ateriaväleillä voi olla merkitystä nälän ja sokeriarvojen hallinnalle. Näin ollen se usein myös auttaa makeanhimoon ja painonhallintaan. Jos siis syö viisi kertaa päivässä, olisi hyvä, että kaksi näistä olisi lämpimiä ruokia. Ja lämpimien ruokien osalta olisi hyvä noudattaa vanhaa kunnon lautasmallia.

Nämä kuvat lautasmallista on Eviran sivuilta (sekä myös artikkelikuva alussa). Kun googletat, niin löydät monta lisää! Ja tämä linkki on myös hyvä, koska sieltä löytyy myös eineslautasmalli:  http://www.ravitsemuspassi.fi/valmennus.php?k=219416

Kun noudatat lautasmallia, kasvisten määrä vakioituu ja parhaassa tapauksessa lisääntyy. (Huomaa, että molemmissa kuvissa on myös marjoja erikseen jälkkärinä! Marjoja ihmiset syövät nimittäin ihan liian vähän.) Samalla lämpimän ruoan osuus tulee sopivaksi ja leivän määrä kohtuullistuu. Maitoa ei ole pakko juoda, mutta jotain olisi kuitenkin hyvä juoda syömisen yhteydessä kumminkin. Säästöliekkikin pysyy poissa, kun kohtuullisesti syö muitakin hiilarilähteitä kuin rehuja.

Ei siis enää salaattilautasta! Ainoa poikkeus on hienot ravintolat, joissa tuodaan alkusalaatti ja kunnon quormet ateriat päälle.

Hyvää ruokahalua kaikille!

Anu