fbpx

Jippii, nyt se on taas totta. Olemme Päivi Saairjärven kanssa työstäneet suositulle Virvote kirjalle jatkoa työkirjan muodossa. Nyt työkirjan ensimmäinen osa Mieli on valmis. Se julkaistiin tiistaina e-kirjana.

Nostimme mielen viisiosaisen e-kirjasarjan ekaksi kirjaksi, koska ajattelimme, että kaikki alkaa pään sisältä. Ja näin myös minä ajattelen. Ajatuksilla on suuri voima ja muutos alkaa ennen kaikkea siitä, että tiedostaa, että jotain pitää muuttaa. Aivan kuten alkoholistinkin pitää itse ymmärtää, että on alkoholisti. Koitan saada aina kaikki asiakkaani ymmärtämään, että kaikki alkaa ajatuksista ja siitä miten puhumme itsellemme, itsestämme ja toisistamme.

Jään itsekin toisinaan kiinni siitä, että puhun rumasti itsestäni tai ajattelen etten pysty tekemään jotain. Tärkeintä on huomata miten ajattelee tai puhuu. Silloin sitä voi muuttaa. Itse korjaan ajatukseni samantien myönteisemmäksi. Joskus se vaatii hieman ponnistelua, mutta se onnistuu silti.

Jos ei pysty sanomaan mitään myönteistä itsestään, kannattaa alkaa kirjoittaa listaa missä olen hyvä. Tällöin tulee automaattisesti annettua itselleen pisteitä. Ja jos listan kirjoittaminen on vaikeaa, sen voi aloittaa vaikka siitä, että pyyhin tosi hyvin pölyjä. Pääpointti on kuitenkin se, että oppisi näkemään itsensä arvokkaana.

Myös kirjamme yksi tarkoitus on antaa työkaluja myönteisempään ajatteluun. Siihen voi tutustua tarkemmin tästä. Kirjasarjaan on tulossa neljä muuta kirjaa: Uni, Ravinto, Liikunta ja Mieli. Nämä kaikki julkaistaan ensikevään aikana. Pysy linjoilla, niin kuulet niiden ilmestymisestä.

Rakastakaa itseänne!

Anu