fbpx

Kaikki on jo sinussa valmiiksi olemassa

Puutteinen maailma Pienestä asti meille opetetaan tai kerrotaan, että meissä on jotain vikaa. Emme osaa sitä tai tätä. Emme näytä oikealta tai jotain puuttuu. Emme osaa käyttäytyä tai sanoa oikeita asioita. Vanhempamme saattavat kärsiä omista puutteistaan ja siirtää niitä meille. Toisaalta myös hyvää tarkoittaen saatamme puskea toisiamme eteenpäin ja antaa Lue lisää…

Hallinta, hillintä ja joustavuus

Hallinnan loppu Minulle on tänä vuonna sattunut kovia asioita. Olen ajanut kolarin, jossa lapseni sai aivovamman. Vietimme sairaalassa kuukauden. Kaikki pysähtyi. Olin vain matkustaja, joka toivoi, että muut hoitaisivat homman kotiin. Lasten teho on pahin paikka missä olen ollut. Siis melkein. Keskitysleireillä vierailu lapsena tuntui pahemmalta. Siellä huokui ihmisen pahuus. Lue lisää…

Siis mikä ihmeen salaattilautanen?!

Teen säännöllistä valmennustyötä, johon kuuluu se, että käydään läpi ihmisten ruokailutottumuksia kuvallisesti tai sanallisesti. Ja ihan jatkuvasti törmään sanaan: SALAATTILAUTANEN. Mikä on salaattilautanen? No, se on se pieni lautanen, jota ennen kutsuttiin leipälautaseksi… Jostain syystä leipälautasesta on tullut salaattilautanen. Eikä se ole ainakaan lisännyt ihmisten kasvisten syöntiä. Se on lisännyt Lue lisää…

Terveellisen ruoan hinnasta muutama sana

Voi pojat (ja tytöt) mikä kesä meillä on ollut! Tälläiselle ihmiselle kuin minä, joka rakastan lämpöä ja aurinkoa tämä on ollut yhtä juhlaa. Ja vielä onnellisemmaksi  tekee se, että viime vuonna tähän aikaan makasin sohvalla ja oksensin. Nyt sylissäni on tuon pahoinvoinnin lähde, joka naureskelee jo onnellisesti sekin. Mutta asiaan! Lue lisää…

Sinä riität!

Sinä olet tärkeä! Sinä riität!

Pitkästä aikaa olen taas palaamassa blogini ääreen. Vauvat ja vaikeat raskaudet ovat vieneet viime vuosina mehut enimmiltä jutuilta. Ja töitä on tehty oman jaksamisen ja vauvojen ehdoilla. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että on taas aika alkaa kirjoittaa. On paljon asioita mitä haluan sanoa ja mistä kirjoittaa. Tänään haluan kertoa sinulle Lue lisää…

Kestävyysvaje -painonhallinta ja elämä on kestävyysurheilua

Elämässä tulee hetkiä, jolloin tuntuu, ettei jaksa eikä huvita. Maailma vastustaa ja kohtalo puuttuu peliin. Voi olla luuseri olo ja syyllisyys siitä, ettei nyt olekaan tehnyt sitä kiitollisuusharjoitusta joka ilta niin  kuin ohjeistettiin. Silloin on käsillä kestävyysvaje. Kestävyysvaje tarkoittaa sitä, ettei harjoitusta ole vielä takana tarpeeksi, että lihakset ovat väsyneet. Lue lisää…

Kaikilla on oikeus hyvään kohteluun!

Joka vuosi käyn kymmeniä keskusteluja siitä, kuinka joku ylipainoinen ei ole saanut haluamaansa tai tarvitsemaansa hoitoa vaan heitä on kehotettu laihduttamaan ensin. Toivoisin ettei näitä keskusteluja tarvitsisi käydä. Se on masentavaa minulle, mutta ennen kaikkea todella turhauttavaa sille, joka kokee tätä huonoa kohtelua jatkuvasti. Ensimmäinen asia! Jokaisella on oikeus hoitoon.  Lue lisää…

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki…

Sellaista elämä on. Ylä- ja alamäkeä. Ylämäkeen mentäessä ponnistellaan ja huipulla tuulee. Alaspäin saattaa pudota hetkessä, mutta kuten kiinalaisessa sananlaskussa sanotaan, sillä ei ole väliä kuinka monta kertaa kaatuu vaan sillä kuinka monta kertaa nousee takaisin ylös. Jojolaihdutus on yhtä ylä-ja alamäkeä. Painonhallinnassa on tarkoitus tasoittaa näitä huippuja ja syvänteitä. Lue lisää…

Asioiden merkityksellisyydestä…

Tänään haluan puhua kahdesta asiasta: Lihavuuden merkityksestä ja omien ongelmien merkityksestä. Ensin kuitenkin haluan laittaa tähän virallisen määritelmän sanalle merkitys. Tässä kirjoituksessa sivuan vähän melkein jokaista merkityksen määritelmää. Suomen sivistyssanakirja: merkitys se mitä jokin tarkoittaa, ilmaisee, esittää, symboloi sanan tai ilmauksen informaatiosisältö yleensä sisältö, olemus. esim. Liikennemerkin, matemaattisen symbolin merkitys. Lue lisää…

Kuuntelua ja kokonaisvaltaisuutta, kiitos!

Yle puheella oli muutama viikko sitten jonkun kirjailijan haastattelu, jossa hän puhui siitä, että kukaan ei koskaan kuuntele ketään. Se oli aika radikaali väite, mutta on varmasti aika lähellä totuutta. Hän perusti oman väitteensä siihen, miten oli kerännyt materiliaalia kirjaansa varten nauhoittamalla keskustelujaan muiden kanssa. Jälkeen päin kuunneltuna se oli Lue lisää…