”Liikunta on tärkeää, mutta ei kai sentään niin tärkeä, että sen tulisi mennä kaiken muun edelle joustamattomasti?” Näin meille sanottiin Liikunnan työkirjan palautteessa. Tiedätkö mitä? Kyllä, liikunta on juuri niin tärkeää. Ei siksi, että haluaisimme lisätä suorituskeskeisyyttä ja paineita, vaan siksi, että hyvinvointi ei voi olla aina se asia, joka joustaa, kun elämä koettelee.
Kun oma lapseni makasi teholla, eikä meillä ollut tietoa millaisena hän herää, minä kävin sairaalan kuntosalilla. Minä tiesin, että kun lapseni herää, hän tarvitsee äidin, joka jaksaa auttaa. Joka jaksaa pahimmassa tapauksessa auttaa myös fyysisesti. Hain myös keskusteluapua, mutta se on toinen keskustelu se. Silloin kun meillä on huollettavia, meidän pitää pitää itsestämme huolta. Erityisesti silloin.
Liikunta ei ole luksusta – se on perusta
Monet ajattelevat liikuntaa ylimääräisenä asiana, jonka voi tehdä ”sitten kun on aikaa”. Mutta entä jos kääntäisit ajatuksen toisinpäin? Liikunta ei ole jotain, joka kilpailee työkiireiden, perhearjen tai elämän haasteiden kanssa. Se on perusta, jonka päälle jaksaminen, mieliala ja jopa ongelmanratkaisukyky rakentuvat. Ilman liikettä keho väsyy, mieli uupuu ja arjen haasteet tuntuvat raskaammilta.
Kun elämä tuntuu vaikealta, liikunta on yksi harvoista asioista, joihin voit vaikuttaa ja joka takuulla tuo helpotusta. Se ei poista ongelmia, mutta se antaa sinulle paremmat voimavarat kohdata ne.
Mitä tapahtuu, kun lopetat liikkumisen?
Joustetaan hetki liikunnasta. Unohdetaan se ”väliaikaisesti”. Viikon kuluttua olo on ehkä vähän väsyneempi. Kahden viikon kuluttua pää painuu syvemmälle hartioihin, selkää alkaa kolottaa ja nukkuminen ei tunnu enää yhtä palauttavalta. Kuukauden päästä pienetkin arjen haasteet alkavat tuntua ylivoimaisilta. Kierre on valmis. Liikunnasta ei kuulu pitää lomaa.
Liikunta ei ole pelkkää kalorien kuluttamista tai lihasten treenaamista. Se on keino pitää keho ja mieli hereillä ja toiminnassa. Liikunnalla on oma itseisarvonsa. Se on yksi hyvinvoinnin peruspilareista.
Mutta entä jos en jaksa?
Tässä kohtaa moni ajattelee: ”Hyvä on, mutta entä jos minulla ei yksinkertaisesti ole energiaa?” Tiedämme, että joskus väsymys ja kuormitus tuntuvat ylivoimaisilta. Mutta tiedämme myös, että liikunta on yksi parhaista keinoista lisätä energiaa. Se on paradoksi: silloin kun liikunta tuntuu mahdottomalta, se on juuri sitä, mitä kehosi ja mielesi eniten tarvitsevat.
Ja jos et jaksa, niin aloita pienestä. Yhdessä valmennuksessa aloitimme treenit sillä, että asiakas käveli 10 minuuttia kolme kertaa viikossa. Se oli tarpeeksi siinä kohtaa. Kun se tuntui hyvältä lisäsimme 5 minuuttia. Puolen vuoden päästä asiakas aloitti pitkään kaipaamansa ryhmäliikunnan ja palautui siitä ihan normaalisti.
Kysy itseltäsi mikä on pienin liikuntateko, jonka voit juuri nyt tehdä, vaikka väsyttääkin.
Liikunta ei ole kaikki kaikessa, mutta se tekee kaikesta muusta helpompaa
Tämä ei ole kilpailua. Ei tarvitse valita liikunnan ja perheen, liikunnan ja työn tai liikunnan ja levon väliltä. Sen sijaan voit valita myös liikunnan. Kyse ei ole täydellisestä treeniohjelmasta, vaan siitä, että annat itsellesi mahdollisuuden tuntea olosi paremmaksi. Jos liikkuminen on sen lisäksi vielä kivaa, niin saatat parantaa mielialaasi tuplasti enemmän kuin ilman liikkumista.
Lähde kävelylle. Tee viisi kyykkyä. Venyttele kolme minuuttia. Juokse lapsen kanssa pihalla tai paini sohvalla. Liiku, koska se auttaa sinua jaksamaan, selviytymään ja voimaan paremmin – nyt ja tulevaisuudessa.
Eikö hyvinvoinnin kuuluisi olla asia, joka joustaa vähiten, eikä eniten? Jos tarvitset apua alkuun pääsyssä, niin ole ihmeessä yhteydessä. Pystyn tekemään sinulle liikuntaohjelman kotiin, salille tai muuten vaan. Keskiössä olet aina sinä ja sinun tarpeesi, tavoitteesi ja elämäntilanteesi.

