Löysin rantein?

Voiskohan siellä kotosuomessakin koittaa ottaa elämän vähän löysemmin rantein? Stressi vaikuttaa haitallisesti painonhallintaan ja terveyteen. Jo sen pitäisi olla yksi syy rauhoittua. Olin viikonloppuna Dublinissa vanhoilla kotikonnuillani ja ihmettelin miten koiratkin voivat olla rennompia siellä. Koko ilmapiiri on siellä avoimempi ja vapaampi kuin meillä Suomessa. Ja joo, kyllä sielläkin on Lue lisää

Tyypin 2 diabetes lapsilla

Viime viikolla oli uutisissa, että lapsilla esiintyvien tyypin 2 diabetes tapauksien määrä on lisääntynyt Suomessa. Minun näkökannastani se on hyvin surullista, että seuraamme jenkkien mallia hivenen liian orjallisesti. Tyypin 2 diabetes on elintasosairaus, joka on usein estettävissä. Jos lapsella todetaan sairaus, täytyy heidän elintavoissaan olla aika paljon jo silloin pielessä. Lue lisää

Mä näen ihan punaista?

kun joku sanoo mulle, ettei jokin asia ole mahdollista. Vielä enemmän näen punaista kun jollekin asiakkaalleni on sanottu, etteivät he voi enää kehittyä, koska ovat liian vanhoja. IKÄ On tietenkin totta, että ikä tuo omat rajotteensa. Lihasmassa ei kasva enää samalla tavalla tai se vähenee. Ehkä nelikymppisestä ei enää tule Lue lisää

Ihania asiakkaita?

Ihana elämä ja asenne: aina voi valita! Joskus tuntuu, että elämä on antanut enemmän kuin ansaitsisin. Ihanan työn, upeita asiakkaita, kauniin kodin (Seinät, jotka uusiutuvat ihan koko ajan. Kukahan niitäkin oikein maalailee. =)), hyvän terveyden, ihan parhaat ystävät ja inspiroivan perheen sekä rekkakaupalla mitä ihmeellisimpiä kokemuksia. Ehkä tämä fiilis johtuu Lue lisää

Hyötyliikuntaa ja mökkiurheilua!

Tehokkuutta treeniin? Harmittavan usein kuulen, että hyötyliikunta ei kannata. Se ja se liikuntamuoto on huono tai liian vähän kuluttuva. Tämä tehokkuusajattelu sopii toisille, mutta ei läheskään kaikille. Ne, joilla riittää virtaa, aikaa, intoa treenata hulluna ja seurata uusimpia trendejä, hyötyvät eniten tehokkuusajattelusta. Monet muut sen sijaan kärsivät tästä. Tavoitteet tulee Lue lisää

Itsetutkiskelua kesään!

Oma tavoite – omat tavat Tein eilen yhteenvetoa saamistani kurssipalautteista. Ihan kivaa ja avartavaa luettavaa. Kaikista selvimmäksi kävi se, että kaikkia ei voi miellyttää. Samalla kurssilla yksi haluaa lisää liikuntaa ja toinen ei halua sitä ollenkaan. Muitakin päinvastaisuuksia löytyi roppakaupalla. Tässä tulee hyvin esiin myös se, että koska ihmiset haluavat Lue lisää

Nopea painonpudotus!

Kuten lupasin ennen Hyvinkään ampumisia. Asiaa nopeasta painonpudotuksesta! Mä niiiiiiiiiiin haluan puuttua niihin. Ai miksikö? No koska niissä yleensä pelataan todella alhaisilla kalorimäärillä, jolloin vain selviytyminen on mahdollista. Valvotuissa oloissa ja hyvässä terveyden tilassa kaikki on tietenkin mahdollista, mutta kuinka moni oikeasti tietää sydämensä ja munuaistensa kunnon? Tai maksan? Kuinka Lue lisää

Hyvinkäältä kuuluu kummia?

Lauantaisen ammuskelun jälkeen ajattelin, että olisi aihetta kirjoittaa pahasta olosta. Olen Jokelasta kotoisin, joten Jokelan koulusurmat koskettivat minua. Nyt asun Hyvinkäällä ja taas paukkuu. Tällä kertaa ei ollut tuttuja mukana, mutta poliisien suuri paikalla olo ja yleinen ihmetys siitä, miten tälläistä voi sattua, tuntuu silti. Mikä saa ihmiset toimimaan tuolla Lue lisää

Jatkoa ruokavalioesimerkkeihin

Ruokavalioesimerkit – miksi? Laitoin pari viikkoa sitten luettavaksi kaksi ruokavalioesimerkkiä. Asiakkaiden pyynnöstä kuinkas muuten. He jotka ovat lukeneet ne, ovat varmasti tulleet omiin johtopäätöksiin. Se miksi halusin tuoda asian esille oli se, että usein ihmiset syövät liian vähän, jotta painonpudotus olisi optimaalista (voiko optimaalista painonpudotusta edes olla?) tai terveellistä. Esimerkkidieettien Lue lisää

Punnitsemisesta

Ohjeistan lähes kaikkia asiakkaitani ja ryhmäläisiä punnitsemaan itseänsä päivittäin, ainakin painonpudotuksen alussa. Miksi teen niin? Monet sanovat, että liika punnitseminen ahdistaa ja joissain tapauksissa näin onkin. Silloin ei tarvitse punnita. Suurin osa porukasta haluaa kuitenkin seurata omia tuloksiaan jollain tavalla. Paino ja vyötärönympärys sopivat tähän tarkoitukseen vallan mainiosti. Punnitseminen onkin Lue lisää