Etiketti asiaa osa 1.

Aloitetaanpa nyt ihan vaan syömis-/ruokailutottumus- ja ruokavalioetiketistä. Olen jo monta vuotta ihmetellyt miten ihmiset jaksavat aina vaan jauhaa omasta ja toisten syömisestä. Onko niin, että asiat on niin hyvin, että mitään muuta ei päässä liiku? Toki on hyvä jakaa hyviä reseptejä ja neuvoja, mutta liika on liikaa. Itse valitsen lounasseuraksi Lue lisää

Saa aloittaa!

Viime viikolla olimme erään asiakkaan kanssa treenaamassa leikkipuistossa. Leikkipuistoissa voi tehdä mitä ihanimpia treenejä riippuen paikalla olevista leikkitelineistä. Teimme askelkyykkyjä yhdeltä penkiltä kohti puista virtahepoa. Leikkipuistossa oli poikkeuksellisen paljon lapsia ja osa heistä kieppui virtahevon ympärillä ja päällä. Lapset kommentoivat asiakkaani jumppaa ja viisastelivat jotain siitä. Asiakkaani pyysi heitä kauniisti Lue lisää

Kun me sitoudumme johonkin, me emme lopeta kesken!

Minä katson kaikki teeveestä tulevat laihdutusohjelmat ainakin kerran. Yritän myös katsoa kaikki ravitsemukseen liittyvät asiaohjelmat. Eilen alkoi Hurja Painonpudotus – sarja Nelosella (http://www.nelonen.fi/ohjelmat/4d-hurja-painonpudotus/etusivu). Ihan kiva ja viihdyttävä sarja. Aika epärealistista laihduttamista ihmiselle, joka käy töissä ja hoitaa perhettä samalla sekä saa ihan normaalia perustuloa… mutta ei kuitenkaan ihan mahdotontakaan. Hienoja Lue lisää

Happinaamari ensin itselle ja sitten vasta muille!

Happinaamari Lentokoneessa neuvotaan aina onnettomuuden sattuessa laittamaan happinaamari ensin itselle ja sitten vasta lapsille. Tämä on hyvin pätevä sääntö myös elämäntapamuutoksiin tai elämään yleensä.  Taustalla olisi hyvä olla tieto siitä, että kun itsellä on hyvä olla, voi paremmin pitää huolta myös läheisistä. Monet ihmiset huolehtivat muista ensin ja unohtavat itsensä. Lue lisää

Ihan vaan esimerkinomaisesti pari ruokavaliota.

Usein ihmiset syövät liian vähän. Eivätkä laihdu sen takia. Senpä takia otan nyt esille kaksi esimerkkiä omista asiakkaistani. Toinen on pudottanut reilusti painoa (-39 kg). Olkoon hän asiakas A. Toinen on aloittanut pudotusprojektin, mutta paino ei ole pudonnut juurikaan (-2 kg). Olkoon hän asiakas B. Lähtöpaino molemmilla on ollut suurin Lue lisää

Keskeneräisyyttä ja soijajäätelöä.

Tämän kevään aikana minulle on tullut hyvin selväksi kaiken keskeneräisyys. Oman elämäni, yritykseni, treenini ja jopa oman ruokavalioni keskeneräisyys. Kaikki muuttuu ajan mukana ja sen mukaan mitä tiedän tai opin. Joskus ei jaksaminen riitä kaikkeen tai tapahtuu sellaisia asioita, joita ei voi itse hallita. On osattava luovia eteenpäin muuttuivat asiat Lue lisää

Osa-aikasairasloma?

Olen nyt osa-aikaisesti sairaslomalla. Olotila on paranemaan päin, mutta saliohjaukset tekevät vielä tiukkaa ja kauhean montaa tuntia ei päivässä vielä jaksa töitä tehdä. Raskauteni on ottanut kovemmin kuin olisin voinut edes kuvitella. Huippukuntoni on laskenut rapakuntoiseksi ja jaksaminen on ollut kortilla. Kaikista vaikeinta tässä kaikessa on ollut se, että lähes Lue lisää

Raskaus ei ole sairaus, mutta se voi olla yhtä helvettiä.

Edellisestä kirjoituksesta on nyt päässyt vierähtämään liian pitkä aika. Joulukin tuli ja meni. Samoin tammikuun aloitusryntäys. Elämällä on taipumus heitellä eteemme erilaisia koetinkiviä ja tietenkin myös niitä ihania yllätyksiä. Taisin yhdessä viimeisimmistä kirjoituksistani hehkuttaa mitä kaikkea on tapahtunut viime vuoden aikana ja oh boy, mikä vuosi se olikin. Loistovuosi siis, Lue lisää

Kaiken voi saada, mutta ei yhtäaikaa.

Voit saada mitä haluat Meillä kaikilla on paljon asioita, joiden haluaisimme olevan paremmin tai joita haluaisimme elämäämme enemmän. Oletko koskaan ajatellut, että voit tosiaankin saada kaiken mitä haluat? Vai onko ajatuksesi enemmänkin se, että kaikki on ihan pielessä? Omalla asenteellasi on tässä kohtaa iso merkitys. Kaikki tai ei mitään- tai Lue lisää

Onko sinullakin Personal Trainer?

Jos vastasit kyllä, otatko Personal Traineristasi kaiken hyödyn irti? PT:n tehtävä on kannustaa, korjata virheitä ja antaa työkaluja elämänhallintaan, liikkumiseen ja syömiseen. Tämä voidaan tehdä hyvin monella tavalla ja hyvässä asiakassuhteessa treenattava on kuin hyvä ystävä, jonka kanssa eletään myötä- ja vastamäet. Toisinaan käy niin, että PT ja asiakas eivät Lue lisää